Kirjoittajan arkistot: outi

Tuotteiden ostaminen ulkomailta

Tuotteiden tilaaminen ulkomailta yleistyy koko ajan ja se on jo nykyäänkin hyvin suosittua. Pääasiassa tilaaminen ulkomaisista verkkokaupoista on helppoa, mutta ulkomailta ostettaessa eivät aina päde samat säännöt kuin Suomesta ostettaessa.

Ulkomaisissa verkkokaupoissa shoppaillessa kannattaa huomioida toimitusmaksut sekä tullimaksut EU:n ulkopuolelta tilatessa. Lisäksi kannattaa huomioida vaihto- ja palautusehdot sekä palautuksista aiheutuvat mahdolliset kulut. Ulkomaisissa verkkokaupoissa kannattaa myös aina tarkistaa kokotaulukosta, että tilaa vaatteet oikeassa koossa, sillä kokomerkinnät saattavat erota Suomessa käytetyistä kokomerkinnöistä. Myös tuotteen hinta kannattaa tarkistaa, sillä se voi olla eri valuutassa.

Tilaaminen EU-maasta

Euroopan unionin alueella etäkauppaa, jota verkkokauppakin on, koskevat säännöt ovat suurelta osin samat kuin Suomesta ostettaessa. Joitakin eroja on, esimerkiksi virheettömän tuotteen palautusaika on 14 vuorokauden sijasta 7 työpäivää.

EU-alueen sisältä tilatuista tuotteista ei tarvitse maksaa tullimaksua.  EU:n sisäisessä nettikaupassa arvonlisäveron tilittämisen hoitaa lähes aina myyjä. Siksi toisesta EU-maasta tilaaminen on kuluttajalle helpointa. EU-veroalueen ulkopuolisesta EU:sta, kuten Ahvenanmaalta, Kanarian saarilta tai Jerseyn saarelta tilattavat tavarat on selvitettävä tullille ja niistä on maksettava arvonlisävero ja valmistevero, jos jompikumpi veroista ylittää kannettavan veron alarajan.

Tilaaminen EU:n ulkopuolelta

Kun tilaa tuotteita EU:n ulkopuolelta, kuten Yhdysvalloista tai Kiinasta, kannattaa muistaa että Euroopan unionin ulkopuolella sääntely on erilaista ja esimerkiksi virheetöntä tavaraa ei voi yleensä palauttaa, jollei myyjä ole erikseen antanut tätä oikeutta. Lisäksi EU:n ulkopuolisissa verkkokauppaostoksissa kuluttajan oikeusturva saattaa olla heikko.

EU:n ulkopuolelta tilattuihin tuotteisiin liittyvät tulli- ja alv- säännökset ovat monimutkaisemat kuin EU-maan sisällä. EU:n ulkopuolelta tilatuista tuotteista täytyy antaa yleensä tulli-ilmoitus ja maksaa siitä kannettavat maahantuontiverot.

Kun toimitus on saapunut Postiin, lähetetään sieltä vastaanottejalle saapumisilmoitus, jossa myös pyydetään tarvittaessa tekemään tulli-ilmoitus. Jos paketti toimitetaan suoraan koti-osoitteeseen, saatetaan tulli-ilmoitus pyytää jälkeenpäin. Tulli-ilmoitukseen liitetään saapumisilmoitus, tuotteen tavarakoodi eli tullinimike sekä tilausvahvistus tai kuitti, josta käy ilmi tilatut tuotteet ja niiden hinnat.

Tulliselvityksen tekeminen

Tulliselvitystä vaativasta tuotteesta saat aina erikseen saapumisilmoituksen ja ohjeet Postilta tai muulta rahdinkuljettajalta. Tulliselvityksen tekeminen on helpointa Tullin nettipalvelussa, jolloin voi samalla maksaa tuotteita koskevat maahantuontiverot.

Tulliselvityksen voi tehdä myös postitullauksia hoitavassa tullitoimipaikassa. Kun selvitys on tehty, ilmoittaa Tulli asiasta Postille ja näin saat tilaamasi tuotteet kotiisi tai lähipostiin. Ota mukaan saapumisilmoitus, tilausvahvistus tai kuitti sekä henkilöllisyystodistus.

Voit myös antaa huolintayritykselle toimeksiannon tulliselvityksestä (maksullinen). Postilähetysten tuontihuolinnan hoitaa Posti.

Tullin ja ALV:n maksaminen

Tulli ja arvonlisävero maksetaan lähetyksistä, joiden tullimaksu ja arvonlisävero ylittävät määritellyt minimirajat. Tullia ei tarvitse maksaa tuotteista, joiden tullimaksu jäisi alle 10 euron ja ALV:ia ei tarvitse maksaa, jos se jäisi alle 5 euron. Arvonlisäverotuksessa lähetyksen verottomuuden arvoraja on 22 euroa. Arvonlisävero on tavallisimmin 24 % (vaatteet, tavarat).

Tullimaksun suurus ilmoitetaan yleensä prosentteina ja se riippuu tavarasta ja sen valmistusmateriaalista. Esimerkiksi Vaatteiden tullimaksut ovat pääsääntöisesti 12 %.

Tullimaksu ja ALV maksetaan sekä tuotteen hinnasta että postikuluista. Lähetys on useimmiten tulliton, jos lähetyksen sisältämien tavaroiden kokonaisarvo on enintään 150 euroa.  ALV tulee kuitenkin maksaa 22 euron ylittävistä tuotteista.

Lisätietoa löydät Tullin nettisivuilta täältä ja tulli-ilmoituksen pääset täyttämään täältä

Miten ostan nettikaupasta?

Tuotteiden ostaminen netistä on yhä suositumpaa ja netistä löytyy laaja valikoima erilaisia verkkokauppoja. Verkkokauppojen suurena etuna ovat etenkin monipuoliset tuote- ja merkkivalikoimat. Löydät siis varmasti netistä itsellesi sopivimmat tuotteet. Tuotteiden ostaminen verkkokaupasta on helppoa, vaivatonta, nopeaa ja lisäksi hinnat ovat kilpailukykyiset tavallisiin kauppoihin nähden. Verkkokauppojen tarjontaa on myös helppo vertailla ja toimitukset ovat nopeita.

Yleistä verkkokaupasta

Verkkokauppa on postimyynnin tapaan etämyyntiä, jossa asiakas ei voi kokeilla tai hypistellä tuotetta ennen ostopäätöstä. Sen vuoksi laki antaa kuluttajalle normaalia kaupankäyntiä paremman suojan verkko-ostoksissa.

Kuluttajasuojalain määräämät ehdot:

  • Verkkokaupasta ostetut tuotteet pitää toimittaa ostajalle 30 päivän sisällä, ellei muuta ole sovittu.
  • Kaupan voi peruuttaa 14 vuorokauden sisällä kauppiaan lähettämästä tilausvahvistuksesta. Peruuttamiselle ei tarvitse ilmoittaa syytä. Peruuttamiseksi katsotaan myös se, jos tilattua tavaraa ei noudeta postista.
  • Tavallisesti myyjä maksaa tavaran palauttamisesta koituvat kulut. Jos kauppa peruuntuu, myyjän pitää palauttaa myös asiakkaan maksamat toimituskulut.

Suositeltua on käyttää kotimaisia verkkokauppoja, jolloin Suomen kuluttajansuojalaki turvaa oikeuksiasi esimerkiksi palautusten yhteydessä. Ulkomaisissa verkkokaupoissa shoppaillessa kannattaa huomioida toimitusmaksut sekä tullimaksut EU:n ulkopuolelta tilatessa. Lisäksi kannattaa huomioida vaihto- ja palautusehdot sekä palautuksista aiheutuvat mahdolliset kulut. Ulkomaisissa verkkokaupoissa kannattaa myös aina tarkistaa kokotaulukosta, että tilaa vaatteet oikeassa koossa, sillä kokomerkinnät saattavat erota Suomessa käytetyistä kokomerkinnöistä.

Verkkokaupan luotettavuuden tarkistaminen

Suurin osa nettikaupoista toimii asiallisesti, mutta verkko-ostoksilla on hyvä olla tarkkana. Turvallisinta on tehdä ostoksia tunnetuissa verkkokaupoissa. Verkkokauppiaan pitää antaa kuluttajille tietoa itsestään, tuotteistaan ja kaupan ehdoista. Ennen verkkokaupasta ostamista kannattaa tutustua verkkokaupan sivustoon, arvioida yritystä kriittisesti sekä lukea muiden asiakkaiden kokemuksia keskustelupalstoilta. Myös verkkokaupan markkinointi antaa tietoa luotettavuudesta. Verkkokaupan luotettavuutta on syytä epäillä, jos tarjoukset tuntuvat liian hyviltä ollakseen totta tai jos verkkokauppa markkinoi itseään roskapostilla.

Tarkista, ilmoitetaanko kaupan verkkosivuilla:

      • yrityksen nimi, katuosoite ja puhelinnumero
      • asiakaspalvelun yhteystiedot
      • tiedot tuotteesta
      • selkeät ja lainmukaiset toimitusehdot
      • maksutavat
      • tiedot palautusoikeudesta ja kaupan perumisesta
      • tiedot postituskuluista

Tuotteiden selaaminen ja ostaminen

Verkkokauppojen tuotevalikoima on yleensä jaettu kategorioittain, jolloin tuotteita on helppo selata ja etsiä haluamansa tuoteryhmä. Kun löydät verkkokaupasta tuotteen, jonka haluat ostaa, voit lisätä sen ostoskoriin. Tätä varten verkkokaupoissa on yleensä ”ostoskori”-painike. Ennen ostoskoriin lisäämistä voit valita tuotteen värin ja koon, jos vaihtoehtoja on useita.

Ostoskoriin lisättyihin tuotteisiin pystyy vielä ennen varsinaista ostotapahtumaa tekemään muutoksia (vaihtamaan väriä ja kokoa) tai poistaa tuotteita kokonaan. Kun olet siirtymässä maksamaan tuotteita, tarkista ostoskorin sisältö vielä kertaalleen huolellisesti ja siirry vasta sitten maksamaan.

Alennuskoodien hyödyntäminen

Kun olet valinnut ostettavat tuotteet, kannattaa tarkistaa onko verkkokauppaan voimassa olevia alennuskoodeja. Tarjoukset ja alennuskoodit näkyvät yleensä verkkokaupan etusivulla. Alennuskoodille on yleensä varattu oma kenttä, jonne sen voi syöttää. Kun alennuskoodi on aktivoitu, vähennetään alennus tilauksen loppusummasta.

Verkkokaupassa maksaminen ja tuotteiden toimitus

Etukäteen maksettava tuote on aina tietynlainen riski kuluttajalle. Verkko-ostokset on järkevintä maksaa luottokortilla. Tällöin rahoja voi vaatia takaisin luottokorttiyhtiöltä, jos ennakkoon maksetussa kaupassa tulee ongelmia. Luottokorttiyhtiön kanssa voi myös asioida Suomessa ja suomeksi. Säilytä kaikki kaupankäyntiin liittyvät viestit, kuten verkkokaupasta saatu tilausvahvistus, ja kaupan ehdot. Ne voi tallentaa omalle tietokoneelle tai printata talteen.

Maksutapahtuma on täysin luotettava, jos se tapahtuu pankin verkkopalvelun avulla. Kaupankin sivuilla voi maksaa turvallisesti luottokortilla, kunhan varmistaa, että maksaminen tehdään salattua yhteyttä pitkin. Salatun yhteyden tunnistaa siitä, että maksusivun osoitekenttä alkaa http:n sijaan https-tekstillä ja lukon kuvalla.

Toimitusvaihtoehtoina ovat yleensä nouto lähimmästä postista tai pakettiautomaatista tai kotiinkuljetus. Eri toimitustapojen hinta vaihtelee.

Tilausvahvistus ja tilauksen seuranta

Omasta tilauksesta vastaanotetaan tilaisuvahvistus, jonka saa tavallisimmin sähköpostitse. Tilausvahvistus on yleinen käytäntö kaikissa luotettavissa verkkokaupoissa. Tilaus on yleensä helppo peruttaa vielä tilausvahvistuksen saamisen jälkeen. Myös muutosten tekeminen on mahdollista. Näissä tapauksissa on yleensä helpointa olla yhteydessä suoraa asiakaspalveluun.

Oman tilauksen etenemistä on myös usein mahdollista seurata. Seuraaminen tapahtuu oman asiakastilin kautta. Lähes kaikki verkkokaupat vaativat rekisteröitymistä tilauksen yhteydessä, mikä helpottaa asiointia myöhemmin. Tilauksen seurannasta on mahdollista nähdä, milloin tilaus on vastaanotettu, milloin se on valmis kuljetukseen ja milloin se on lähtenyt vastaanottajalle. Usein on vielä mahdollista saada seurantakoodi, jonka avulla tilausta voi seurata postin sivuilta sen ollessa matkalla.

Mikäli tilattu ja maksettu tuote ei ala saapua perille verkkokaupan sivuilla ilmoitetun toimitusajan sisällä, kannattaa asia selvittää  verkkokaupan asiakaspalvelusta.  Joskus viivästys voi johtua siitä, että yritys ei pysty vastaamaan yhtäkkiä lisääntyneeseen kysyntään, tai se on menossa konkurssiin.

Tilauksen nouto, sekä vaihto- ja palautusoikeus

Tilauksesta tulee aina jonkinlainen saapumisilmoitus, jos se pitää noutaa itse. Saapumisilmoitus voi tulla tekstiviestillä tai kotiin postin toimittamalla lapulla.

Lähes kaikissa verkkokaupoissa on vaihto- ja palautusoikeus. Tavallisimmillaan se on 14 vuorokautta, mutta se voi olla joskus myös esimerkiksi 30 vuorokautta verkkokaupasta riippuen. Tuote on tällöin palautettava alkuperäisessä pakkauksessaan ja käyttämättömänä takaisin lähettäjälle. Jotkut verkkokaupat tarjoavat ilmaisen vaihto- ja palautusoikeuden, kun taas toisissa tapauksissa postikulut on maksettava itse.

Käytetyn tavaran ostaminen

Netissä kaupataan myös käytettyä tavaraa. Kuluttajan on pidettävä silmät auki epäilyttävien tarjousten suhteen, sillä vastuu on ostajalla. Jos satojen eurojen arvoista tuotetta myydään pilkkahintaan, on kauppatavara todennäköisesti varastettua. Suomen lainsäädännön mukaan varastettua tavaraa ostanut henkilö joutuu luovuttamaan tavaran omistajalleen.

Valmistujaislahjaideat

Löydä parhaat ideat valmistujaislahjaan! Hyviä lahjoja vastavalmistuneelle ovat varmasti esimerkiksi lahjakortit tai erilaiset kodintarvikkeet.

  • Lahjakortti vaatekauppaan, kenkäkauppaan tai tavarataloon
  • Lahjakortti lippupalveluun tai liput tapahtumaan, festareille tai konserttiin
  • Hotelliloma, mökkiloma, laivaristeily tai kylpyläloma
  • Extreme-lajin kokeilu (kiipeily, kuumailmapallolento, carting yms.)
  • Lahjakortti harrastuspaikkaan (salille, tanssitunnille, golffiin tms.)
  • Kauneushoito tai hierojalahjakortti
  • Kokkikurssi tai drinkkikurssi
  • Ravintolalahjakortti
  • Taideliikkeeseen lahjakortti
  • Urheiluvälineitä tai lahjakortti urheilukauppaan
  • Kirja tai lahjakortti kirjakauppaan
  • Tyylikäs merkkilaukku tai lompakko
  • Tyylikäs kaulakoru, korvakorut, rannekoru tai kello
  • Asusteet kuten laadukkaat käsineet tai huivi
  • Kosmetiikkaa tai kauneudenhoitotuotteita
  • Elektroniikkaa (kännykkätarvikkeita, kamera, kuulokkeet, tms.)
  • Kodinelektroniikkaa (kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin, tms.)
  • Sisustustuotteet kuten suomalainen design
  • Maljakko, vaasi tai tarjoiluastia
  • Astiat ja aterimet
  • Viini- tai kuohuviinipullo
  • Pyyhkeet ja lakanat
  • Keittiötarvikkeet
  • Keittokirja
  • Lehden lahjatilaus

Valmistujaisiin voi hankkia lahjoja tai etsiä lahjaa varten ideoita esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta:

  • Adlibris – verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan ja kotiin
  • Finnish design shop – suomalaista designia
  • Hobby Hall– laaja valikoima kodin, vapaa-ajan ja elektroniikan tuotteita
  • Kokkiman.com – kattava keittiötarvikekauppa verkossa
  • Lux-case – suojakuoria, koteloita ja paljon muita lisätarvikkeita kaikille älypuhelimille
  • Mulletoi.com – hauskoja, humoristisia ja kekseliäitä lahjaideoita
  • Sportamore– Pohjoismaiden suurin urheilunettikauppa

Isänpäivän lahjaideat

Löydä parhaat lahjaideat isänpäivään! Alle on koottu monia erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat miehelle ja varmasti ilahduttavat isänpäivänä.

Elämykset ja hemmottelu

  • Liput tiettyyn tapahtumaan, konserttiin tai teatteriin
  • Hierontalahjakortti tai kauneushoitolahjakortti
  • Viini- tai olutmaistelu
  • Kokki- tai drinkkikurssi
  • Ravintolaillallinen
  • Kylpyläloma tai saunailta
  • Hotelli- tai mökkiloma
  • Extreme-lajin kokeilu (kiipeily, seikkailupuisto, kuumailmapallolento, carting yms.)
  • Liput jalkapallo- tai jääkiekko-otteluun

Muoti ja kauneudenhoito

  • Vaatela tai lahjakortti muotiliikkeeseen
  • Tyylikäs kello, kravatti, kravattineula tai kalvosinnapit
  • Tyylikäs salkku, laukku tai lompakko
  • Asusteet kuten käsineet tai kaulaliina
  • Tyylikkäät sukat, bokserit, aamutakki, yöpuku tai oloasu kotiin
  • Kosmetiikkaa kuten ihonhoitotuotteita, jalkojenhoitotuotteita tai käsienhoitotuotteita.

Vapaa-aika

  • Suklaarasia tai jotakin itseleivottua
  • Viinipullo tai konjakkipullo
  • Kirja tai lahjakortti kirjakauppaan tai e-kirjakauppaan
  • Lehden lahjatilaus
  • Tv:n kanavapaketti
  • Elokuvalippupaketti tai teatteriliput
  • Taideteos tai lahjakortti taideliikkeeseen
  • Tietokonepeli, lautapeli tai pokerisetti
  • Veneily tai autotarvikkeita
  • Työkaluja
  • Lahjakortti auton pesuun/vahaukseen
  • Urheiluvälineitä tai lahjakortti urheilukauppaan
  • Retkeilytarvikkeita tai lahjakortti retkeilytarvikeliikkeeseen
  • Kalastustarvikkeita tai lahjakortti kalastusliikkeeseen
  • Lahjakortti kuntosalille tai johonkin muuhun harrastukseen
  • Elektroniikkaa (tablet-tietokone, navigaattori tms.)
  • Laadukas nahkakotelo matkapuhelimelle tai Padille
  • Kuvalahjat omista kuvista (paita, muki, taulu yms.)
  • Herkkukori, johon voi kerätä esimerkiksi viinipullon, hyviä juustoja, voileipäkeksejä ja tuorejuustolevitettä. Toinen herkkukorivaihtoehto on esimerkiksi koota koriin erikoismakkaroita, erikoisoluita ja snackseja.

Nettisivuja, joista voi hankkiä hyviä lahjoja:

  • Adlibris – verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan ja kotiin
  • Finnish design shop – suomalaista designia ja sisustustuotteita
  • Kokkiman.com – kattava keittiötarvikekauppa verkossa
  • Lux-case – laaja valikoima suojakuoria, koteloita ja lisätarvikkeita älypuhelimille
  • Mulletoi.com – hauskoja, humoristisia ja kekseliäitä lahjatavaroita

Äitienpäivän lahjaideat

Löydä parhaat lahjaideat äitienpäivään! Alle on koottu monia erilaisia lahjaideoita, jotka varmasti ilahduttavat äitiä äitienpäivänä.

Elämykset ja hemmottelu

  • Liput tiettyyn tapahtumaan, konserttiin tai teatteriin
  • Kauneushoito-, hemmottelu- tai hierojalahjakortti
  • Ravintolaillallinen
  • Viinimaistelu
  • Kokkikurssi, suklaatasting tai drinkkikurssi
  • Kylpyläloma, spa-hoidot tai saunailta
  • Hotelli- tai mökkiloma
  • Extreme-lajin kokeilu (seikkailupuisto, kiipeily, kuumailmapallolento, carting yms.)
  • Rentouttava koti-ilta hyvän ruuan & seuran kera

Muoti ja kauneus

  • Vaate tai asuste (tai lahjakortti muotiliikkeeseen)
  • Tyylikäs kaulakoru, rannekoru, kello, rintakoru, sormus tai korvakorut
  • Asusteet kuten laadukas huivi, käsineet tai kaulaliina
  • Tyylikäs käsilaukku tai lompakko
  • Kosmetiikkaa kuten hajuvesi, meikkejä, ihonhoitotuotteita, jalkojen-, käsien- tai kynsienhoitotuotteita.

 Vapaa-aika

  • Suklaarasia ja kukkia
  • Itse leivottu kakku tai muu leivonnainen
  • Viinipullo
  • Kirja tai lahjakortti kirjakauppaan tai e-kirjakauppaan
  • Lehden lahjatilaus
  • Elokuvalippupaketti tai teatteriliput
  • Taideteos tai lahjakortti taideliikkeeseen
  • Urheiluvälineitä tai lahjakortti urheilukauppaan
  • Retkeilytarvikkeita tai lahjakortti retkeilytarvikeliikkeeseen
  • Lahjakortti kuntosalille, tanssikouluun tai johonkin muuhun harrastukseen
  • Herkkukori, johon voi kerätä esimerkiksi hyviä juustoja, voileipäkeksejä, tuorejuustolevitettä, suklaata ja lisäksi viinipullo sekä kynttilä
  • Käsityötarvikkeita tai lahjakortti käsityöliikkeeseen
  • Viherpeukalolle jotakin aiheeseen liittyvää, kuten puutarhatyökaluja tai aiheeseen liittyvä kirja
  • ”Toisenlainen lahja” kuten hyväntekeväisyysjärjestöjen tarjoamat lahjaideat
  • Kuvalahjat omista kuvista (paita, muki, taulu yms.)

Uutta kotiin

  • Lahjakortti sisustusliikkeseen tai tavarataloon
  • Keittiötarvikkeet (esimerkiksi leivontatarvikkeet, ruoanlaittotarvikkeet, pihviveitset tai salaattiottimet)
  • Astiat ja aterimet kuten esimerkiksi Iittalan, Arabian, Marimekon tai Pentikin tuotteet
  • Sisustustuotteet ja kodintekstiilit (torkkupeitot, liinavaatteet, pöytäliinat, kynttilälyhdyt, keittiötekstiilit)
  • Pienkodinkoneet kuten hiustenkiharrin, sähköhammasharja, hierontalaite, verenpainemittari, kirkasvalolamppu, tehosekoitin tai yleiskone

Nettisivuja, joista voi etsiä ja hankkiä hyviä lahjoja:

  • Adlibris– verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan ja kotiin
  • Finnish design shop – suomalaista designia ja sisustustuotteita
  • Lux-case – laaja valikoima suojakuoria, koteloita ja lisätarvikkeita älypuhelimille
  • Nordicfeel.fi – kauneudenhoitotuotteiden verkkokauppa
  • Pilateskauppa – urheiluvälineitä ja asusteita kehonhuoltoon, pilatekseen, joogaan ja jumppaan

Lahjaideat nuorelle

Mobiili tuotteille!

Löydä parhaat lahjaideat nuorelle! Alle on koottu monia erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat nuorille n. 12-18 vuotiaille. Lahjat käyvät hyvin etenkin syntymäpäivälahjoiksi, rippilahjoiksi, ylioppilaslahjoiksi tai valmistumislahjoiksi.

Elämykset

  • Liput elokuviin, tapahtumaan, festareille, konserttiin tai lippulahjakortti
  • Ravintolalahjakortti nuorten suosimaan paikkaan
  • Aktiviteettilahja esim. seikkailupuistoon, hohtokeilaukseen, minigolffiin tai huvipuistoon
  • Lahjakortti harrastuspaikkaan tai kurssille

Muoti

  • Vaate, asuste tai lahjakortti nuoren suosikkikauppaan
  • Tyylikäs laukku tai lompakko
  • Tyylikäs kaulakoru, korvakorut, rannekoru tai kello
  • Kosmetiikkaa kuten meikkejä, ihonhoitotuotteita ja hiustenhoitotuotteita

Vapaa-aika

  • Kirja tai lahjakortti kirjakauppaan tai e-kirjakauppaan
  • Urheiluvälineitä, urheiluvaatteita tai lahjakortti urheilukauppaan
  • Elektroniikkaa (kännykkätarvikkeita, kamera, kuulokkeet, kaiuttimet yms.)
  • Kylpytakki, aamutossut, villasukat tai olovaatteet
  • Astiat ja aterimet
  • Pyyhkeet ja lakanat
  • Keittiötarvikkeet
  • Keittokirja
  • Sisustustuotteet
  • Opiskelutarvikkeet
  • Pelit, elokuvat, musiikki
  • Lehden lahjatilaus

Nuorille voi hankkia lahjoja tai etsiä lahjaa varten ideoita esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta:

  • Adlibris – verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan ja kotiin
  • Finnish design shop – suomalaista designia
  • Lux-case – suojakuoria, koteloita ja paljon muita lisätarvikkeita kaikille älypuhelimille
  • Mulletoi.com – hauskoja, humoristisia ja kekseliäitä lahjaideoita
  • Sportamore– Pohjoismaiden suurin urheilunettikauppa

Lahjaideat miehelle

Löydä parhaat lahjaideat miehelle! Alle on koottu monia erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat niin ystävälle, aviomiehelle, poikaystävälle kuin papallekin ja ideat käyvät esimerkiksi syntymäpäivälahjoiksi, isänpäivälahjoiksi, valmistujaisiin sekä eläkkeelle jäävälle.

Elämykset ja hemmottelu

  • Liput tiettyyn tapahtumaan, konserttiin tai teatteriin
  • Hierontalahjakortti tai kauneushoitolahjakortti
  • Viini- tai olutmaistelu
  • Kokki- tai drinkkikurssi
  • Ravintolaillallinen
  • Kylpyläloma tai saunailta
  • Hotelli- tai mökkiloma
  • Extreme-lajin kokeilu (kiipeily, seikkailupuisto, kuumailmapallolento, carting yms.)
  • Liput jalkapallo- tai jääkiekko-otteluun

Muoti ja kauneudenhoito

  • Vaatela tai lahjakortti muotiliikkeeseen
  • Tyylikäs kello, kravatti, kravattineula tai kalvosinnapit
  • Tyylikäs salkku, laukku tai lompakko
  • Asusteet kuten käsineet tai kaulaliina
  • Tyylikkäät sukat, bokserit, aamutakki, yöpuku tai oloasu kotiin
  • Kosmetiikkaa kuten ihonhoitotuotteita, jalkojenhoitotuotteita tai käsienhoitotuotteita.

Vapaa-aika

  • Suklaarasia tai jotakin itseleivottua
  • Viinipullo tai konjakkipullo
  • Kirja tai lahjakortti kirjakauppaan tai e-kirjakauppaan
  • Lehden lahjatilaus
  • Tv:n kanavapaketti
  • Elokuvalippupaketti tai teatteriliput
  • Taideteos tai lahjakortti taideliikkeeseen
  • Tietokonepeli, lautapeli tai pokerisetti
  • Veneily tai autotarvikkeita
  • Työkaluja
  • Lahjakortti auton pesuun/vahaukseen
  • Urheiluvälineitä tai lahjakortti urheilukauppaan
  • Retkeilytarvikkeita tai lahjakortti retkeilytarvikeliikkeeseen
  • Kalastustarvikkeita tai lahjakortti kalastusliikkeeseen
  • Lahjakortti kuntosalille tai johonkin muuhun harrastukseen
  • Elektroniikkaa (tablet-tietokone, navigaattori tms.)
  • Laadukas nahkakotelo matkapuhelimelle tai Padille
  • Kuvalahjat omista kuvista (paita, muki, taulu yms.)
  • Herkkukori, johon voi kerätä esimerkiksi viinipullon, hyviä juustoja, voileipäkeksejä ja tuorejuustolevitettä. Toinen herkkukorivaihtoehto on esimerkiksi koota koriin erikoismakkaroita, erikoisoluita ja snackseja.

Uutta kotiin

  • Lahjakortti sisustusliikkeseen tai tavarataloon
  • Keittiötarvikkeet (esimerkiksi ruoanlaittotarvikkeet, grillaustarvikkeet tai pihviveitset)
  • Astiat ja aterimet kuten esimerkiksi Iittalan, Arabian, Marimekon tai Pentikin tuotteet
  • Sisustustuotteet ja kodintekstiilit
  • Pienkodinkoneet kuten sähköhammasharja, hierontalaite, verenpainemittari, kirkasvalolamppu, tehosekoitin tai yleiskone

Nettisivuja, joista voi hankkiä hyviä lahjoja:

  • Adlibris – verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan ja kotiin
  • Finnish design shop – suomalaista designia ja sisustustuotteita
  • Kokkiman.com – kattava keittiötarvikekauppa verkossa
  • Lux-case – laaja valikoima suojakuoria, koteloita ja lisätarvikkeita älypuhelimille
  • Mulletoi.com – hauskoja, humoristisia ja kekseliäitä lahjatavaroita
  •  

Rippijuhla

Löydä parhaat lahjaideat rippijuhlaan! Alle on koottu erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat erinomaisesti nuorelle rippujuhlalahjaksi.

Elämykset

  • Liput elokuviin, tapahtumaan, festareille, konserttiin tai lippulahjakortti
  • Ravintolalahjakortti
  • Aktiviteettilahja esim. seikkailupuistoon, hohtokeilaukseen tai huvipuistoon
  • Lahjakortti harrastuspaikkaan tai kurssille

Muoti

  • Vaate, asuste tai lahjakortti nuoren suosikkikauppaan
  • Tyylikäs laukku tai lompakko
  • Tyylikäs kaulakoru, korvakorut, rannekoru tai kello
  • Kosmetiikkaa kuten hajuvesi

Vapaa-aika

  • Kirja tai lahjakortti kirjakauppaan tai e-kirjakauppaan
  • Urheiluvälineitä, urheiluvaatteita tai lahjakortti urheilukauppaan
  • Elektroniikkaa (kännykkätarvikkeita, kamera, kuulokkeet, kaiuttimet yms.)
  • Harrastusvälineitä
  • Astiat ja aterimet
  • Pyyhkeet ja lakanat
  • Keittiötarvikkeet
  • Keittokirja
  • Sisustustuotteet
  • Lehden lahjatilaus

Nuorille voi hankkia lahjoja tai etsiä lahjaa varten ideoita esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta:

  • Adlibris – verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan ja kotiin
  • Finnish design shop – suomalaista designia
  • Hobby Hall– laaja valikoima kodin, vapaa-ajan ja elektroniikan tuotteita
  • Kokkiman.com – kattava keittiötarvikekauppa verkossa
  • Lux-case – suojakuoria, koteloita ja paljon muita lisätarvikkeita kaikille älypuhelimille
  • Mulletoi.com – hauskoja, humoristisia ja kekseliäitä lahjaideoita
  • Sportamore– Pohjoismaiden suurin urheilunettikauppa

Lahjaideat lapselle

Löydä parhaat lahjaideat lapselle! Alle on koottu monia erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat n. 5-10 vuotiaille lapsille. Lahjat käyvät hyvin etenkin syntymäpäivälahjoiksi.

  • Legot
  • Eläinhahmot, nuket
  • Leikkiautot ja kulkuneuvot
  • Rakennussarjat
  • Koriste-esineet tai lapsen huoneeseen kiva tyyny, peitto tai yöpöydän valaisin
  • Lasten huoneen sisustustuotteet
  • Harrastusvälineet (esimerkiksi liikuntaharrastuksiin)
  • Lippu huvipuistoon, seikkailupuistoon, lastenteatteriin, elokuviin tai Hoploppiin
  • Askartelu- ja piirustustarvikkeet, tarrat tai koulutarvikkeet
  • Puuha- ja värityskirjat
  • Pelit, soittimet, musiikki
  • Lasten astiat tai petivaatteet
  • Ulkoleikkeihin tavaroita
  • Sisäleikkeihin tavaroita, kuten kauppa- ja kotileikkeihin
  • Naamiais- ja rooliasut
  • Vaatteet, asusteet, korut yms.
  • Juliste tai taulu
  • Kirjat, sarjakuvat tai lehtitilaus

Lapsille voi hankkia lahjoja tai etsiä lahjaa varten ideoita esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta:

  • Adlibris – verkkokirjakauppa, josta löydät myös muita tuotteita vapaa-aikaan
  • Finnish Design Shop– sisustuksen verkkokauppa, josta löytyy oma osio lapsille
  • Hobby Hall– leluja, lastentarvikkeita ja lastenvaatteita, kodintuotteita
  • KidsBrandStore – lasten merkkivaatteita

Lahjaideat naiselle

Löydä parhaat lahjaideat naiselle! Alle on koottu monia erilaisia lahjaideoita, jotka sopivat niin ystävälle, vaimolle, tyttöystävälle kuin mummillekin ja ideat käyvät esimerkiksi syntymäpäivälahjoiksi, äitienpäivälahjoiksi, valmistujaisiin sekä eläkkeelle jäävälle.